Tämä juttu ei ole erityisen ajantasalla; pahimpana puutteena siinä ei mainita, että olen 1.8.2004 lukien Sininen Meteoriitti Oy:n palveluksessa. Päivitän jutun joskus ehtiessäni.

Lyhyt työhistoria

Olen työskennellyt jatkuvasti ja säännöllisesti vuodesta 1995 asti. Tämä sivu ei ole CV, vaan vapaamuotoinen tarina työkommelluksista. Tein satunnaisia työharjoittelu- ynnä muita hommia jo ennenkin vuotta 1995, mutta en ole käsitellyt niitä tässä. Koska MBnet on ollut urallani muutakin kuin vain työpaikka, on mukana myös tarinaa järjestelmän kehityksestä.

Uran alkusävelet

Suomen suurin tietokonelehti MikroBitti, jonka pitkäaikainen tilaaja olin, perusti lukijapurkkinsa joulukuussa 1994. Olin pyörinyt purkkimaailmassa jo viitisen vuotta, ja sisäpiireissä halveksuttuun uutukaiseen oli tutustuttava. Ensitutustuminen jäi vain muutaman käynnin mittaiseksi, mutta kesällä 1995 palasin jäädäkseni.

Alunperin aktiivisesta keskusteluosallistumisesta (messuilusta) lähtenyt osallistuminen laajeni pian myös muille purkin osa-alueille. Aktiivisuus herätti myös ylläpidon huomion, ja niinpä marraskuussa 1995 kutsu kävi lehden toimitukseen. Ryhdyin vastaamaan MBnet-purkin jatkuvasti kasvavasta tiedostoarkistosta, ja ensityönä olikin luoda toimiva tiedostoavustaja- eli fileop-järjestelmä. Ennen pitkää sain haalittua kokoon ydinjoukon tiedostopuolen ylläpidosta kiinnostuneita aktiivikäyttäjiä, ja homma alkoi hiljalleen sujua.

Alkuvaiheessa käytin työtuntini pääasiassa tiedostojen hakemiseen ja hakukäytännön jalostamiseen. Ajan kuluessa yhä suurempi ja suurempi osa ajastani kului myös PCBoard-purkkiohjelmiston PPL-skriptauskielen opetteluun ja järjestelmän yleiseen ylläpitoon. Tätä kautta sujuvasti siirryin entistä enemmän ylläpitämään koodia ja PCBoardin purkkaviritelmistä koostuvaa rakennelmaa.

Kasvun aikaa

Vuoden 1996-1997 kieppeillä tiedostopuoli alkoi jäämään omalta kohdaltani taka-alalle. Uusia haasteita kehittyi, kun Internetin suosion voimakkaan kasvun myötä MBinternet-palvelu päätettiin perustaa - näin jokainen MikroBitin lukija saisi oman Internet-yhteyden. Aluksi palvelu oli melkoinen viritys, ja sitä tukemaan perustettiin MBnetin tekninen asiakaspalvelu eli Neuvola, jossa työskentelin vuoden 1997 aikana. Tein tosin samalla kaikkea muutakin aina PPL-ohjelmoinnista alkaen.

Sanotun vuoden lopulla syliini tupsahti myös vahingossa erikoinen homma: WWW-kehityksen johtaminen. Ottaen huomioon, etten tässä vaiheessa ollut vielä tehnyt kovinkaan montaa webbisivua, MBwebiksi ristityn palvelukokonaisuuden kehittäminen oli melkoinen haaste. Alku oli melkoista rämpimistä (monestakin syystä), mutta niin vain saitti lähti kasvuun, ja vuonna 1998 WWW-sivut alkoivat omia MBnet-purkin roolia: mm. tiedostoarkisto saatiin tarjolle myös WWW-sivuille.

Näihin vuosiin ajoittuu myös MBnet-purkin suurimmat loiston ajat. Parhaimmillaan purkkiin soiteltiin noin 15000 kertaa päivässä, ja eri käyttäjiä oli noin 30000. Lukemat eivät ehkä nykyisten saittien käyttäjämääriin verrattuna tunnu kovin ihmeellisiltä, mutta siihen aikaan ne riittivät maailman suurimman purkin titteliin.

Samoina vuosina tempaistiin myös kasaan ensimmäiset yksilöt MB-uusmedian vuosittaisista projekteista: vuoden 1996 Assembly-osasto ja vuoden 1997 Huvi- ja Hyötyromppu olivat isoja askelia kohti nykyaikaa. Molemmat projektit työllistivät pelottavan suuren ihmisjoukon, ja deadline-yöt kuluivat varsin tehokkaasti toimituksessa.

Webbiä ihan tosissaan

WWW-kehityksestä, tietokannoista ja ASP-koodauksesta oli ehtinyt jo tulla toinen luonto, kun kesällä 1999 oli jälleen edessä uusi haaste. Allekirjoittanut nimitettiin uusmediapäälliköksi vastaamaan lehden sähköisistä palveluista. Tässä vaiheessa sähköisten palveluiden luonne oli jo varsin erilainen kuin aikaisemmin. Purkin alamäki oli alkanut, ja kehityspaineet olivat voimakkaasti saitin niskassa. Neuvola työllisti säännöllisen ydinjoukon, ja uusmediaosaston henkilömäärä oli voimakkaassa kasvussa.

Vuosien 1999-2001 aikana kehitysfokus on pitkälle ollut uusien palveluiden luonnissa. Olennaisimpia tulokkaita olivat Hintaseuranta, Pelihalli ja AjuriApaja. Vuosittaiset projektitkin saivat uutta vauhtia, sillä voimavarat kasvoivat. Vuoden 1998 Assembly-osasto merkitsi tietä, jolta ei ollut paluuta: messuosastomaisin valmiselementein kasattu osasto ja nettiin tehty tapahtumapäiväkirja tarkoittivat, että pienempään suuntaan oli vaikea mennä: Bitin Assembly-saitit olivat tulleet jäädäkseen.

Tehty työ ei ole mennyt hukkaan, sillä MBnet on kasvanut omassa sarjassaan massiiviseksi saitiksi. Yli neljännesmiljoona eri kävijää kuukausittain kertoo jo jotain. Lisägloriaa tuli siitäkin, kun Markkinointi & Mainonta -lehti nimesi MBnetin Suomen 9. arvostetuimmaksi verkkobrandiksi (ks. tuloksia tarkemmin PDF-muodossa).

Näinä vuosina kehittyi myös henkilökohtainen kiinnostus mm. IT- ja kuluttajajuridiikkaa kohtaan, kun asiat tulivat monien käytännön työtehtävien myötä tutuiksi. Vähemmän arkimielenkiintoa omaaviin asioihin kuuluvat mm. vähän väkisin kertynyt kokemus budjetoinnista, työeläkejärjestelmistä ja taloushallinnosta.

Entäs nyt?

Monta mielenkiintoista vuotta Bittimedian parissa on takana. Lopetin vakituiset työt 31.5., ja olen toiminut kesäkuukausina freelancerina. Uusmedian johtaminen on jätetty muille, ja ainakin ensimmäiset 1,5 kk vapautta ovat tuntuneet tervetulleelta vaihtelulta. Tekemistä on silti riittänyt, ja on ollut erittäin rentouttavaa vaihteeksi keskittyä tekemään jotain konkreettista (lähinnä koodia) pelkän paperinpyörittelyn sijaan.

Siviilipalveluksessa työskentelen 12 kk Oikeusministeriön tiedotusosastolla, jossa tarkoitukseni on osallistua sähköisen tiedotuksen kehittämiseen. Samalla tarkoitus on haistella hieman uusia tuulia virkamiesilmapiiristä ja oppia jotain uutta tiedotustoiminnasta.

2.9.2002 alkaen tarkoitus on palata täyspäiväisesti Bitin leipiin, toivottavasti uusilla voimilla ja energialla ladattuna. Saapa nähdä, millaiseksi maailma on ehtinyt siihen mennessä muuttua.

Jouni Heikniemi
31.7.2004

Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Henkilökohtaista.